Kuinka Rynkäisissä entisaikaan elettiin, lehtinen

Kuinka Rynkäisissä entisaikaan elettiin, lehtinen

Koppa - Paperisilppurin verkkopuoti



Tämä lehtinen kertoo lyhyin muisteluksin pohjoissatakuntalaisen Honkajoen Rynkäisten kylän historiaa. Teos on pujahdus menneeseen, muistoihin ja entisaikain tapoihin kylään, jossa parhaimmillaan savu nousi yli 60 tuvasta. Elettiin aikaa, jolloin kylällä oli pankki, kauppa, koulu ja monta aktiivista yhdistystä. Sattui ja tapahtui kaikenlaista. Elo oli arkea ja juhlaakin välillä. Liki 90 vuodessa muutos on ollut melkoinen.

Matti Heikkilän muistoista toimittanut Pauliina Heikkilä.
A5-kokoisen lehtisen laajuus 24 sivua ja kannet. Mustavalkokuvitus koostuu muun muassa sanomalehtileikkeistä, mustavalkokuvista ja karttaotteista. Lehtisessä on kartonkiset kannet ja se on vihkosidottu.

Muistoja lehtisessä on sadonkorjuusta, kalastuksesta, metsästyksestä, miilunpoltosta, metsätöistä, jäiden nostosta, maidon kuljetuksesta meijeriin ja monesta muusta. Tekstit ja kuvat herättävät muistot eloon ja luovat puheenaihetta - mukava, kevyt postitettavakin pieni lahja ikäihmiselle!

Rajoitettu määrä.


Suosittelemme myös


Liquid error (layout/theme line 171): Could not find asset snippets/spurit_uev-theme-snippet.liquid